
AM00DA86-3004 Taiteen ja teknologian studio 5.1.2026-20.3.2026
Taide ja teknologia -opintojakson tarkoituksena on laajentaa opiskelijoiden työkalu- ja tekniikkavalikoimaa taiteen tekemisessä. Lähtökohtana on kartoittaa sitä, mikä on opiskelijan suhde teknologiaan ja missä suhteessa siitä voisi olla hyötyä omassa taiteellisessa työskentelyssä. Opintojaksolla tutustutaan taitelijan työssä hyödyllisiin teknologioihin ja pyritään löytämään muita uusia tai tulossa olevia teknologisia taiteen toteutuksen tapoja, sekä havainnoimaan niiden mahdollisuuksia. Tutustutaan tekoälyn mahdollisuuksiin taiteen tekemisen apuna. Opintojaksolla voidaan kehittää taiteen esiintymismahdollisuuksia ympäristössä, johon ei voi tehdä konkreettista taidetta. Opintojaksolla tutustutaan LUTin XR-laboratorioon, eli virtuaalisen todellisuuden ja lisätyn todellisuuden tiloihin, sekä muihin mahdollisesti avautuviin kohteisiin.
- Profesor: Outi Peippo

- Profesor: Timo Partanen
- Profesor: Jenni Sokura

AO00BU53-3035 Opinnäytetyön suunnittelu 1.1.2026-31.7.2026
Opinnäytetyön suunnittelu alkaa jo kolmannen vuosikurssin keväällä pidetystä infotilaisuudesta. ? ? Valokuvauksen opinnoissa erillinen Tutkimus ja kehittäminen opintojakso (5 op) ohjaa opiskelijan opinnäytteen suunnitteluvaiheeseen. Tämän opintojakson aineisto on Moodlessa ja se suoritetaan omaan tahtiin, mutta siten, että tehtävät 1 ja 2 tehdään aiheseminaariin mennessä ja esitellään siellä. Nämä ovat työsuunnitelma ja dispositio. ? ? Opinnäyteraportin kirjoittamista koskeva 1 op kurssi on LAB:n kaikille opiskelijoille järjestämä opintojakso, jonne on ilmoittauduttava Moodlessa omalle kurssialustalle. Tämä sisältyy opinnäytetyön suunnitteluvaiheeseen. ? ? Opinnäytetyön tekeminen ohjauksineen alkaa varsinaisesti syyslukukauden alkupuolella. Suunnittelu vaihtuu toteuksen opintojaksoon loka-marraskuussa, kun aiheseminaari on pidetty. ? ? Opinnäytteen suunnittelun sisältökokonaisuus 5 op: ? 1. Info ? 2. Aiheen valinta ja opinnäytteen aikatauluttaminen ? 3. Aiheseminaari ? 4. Opinnäyteraportin kirjoittamisen kurssi?
- Profesor: Harri Kalliomäki
- Profesor: Heli Kamaja
- Profesor: Timo Sulkamo

- Profesor: Henri Halla-Aho
- Profesor: Ilkka Koskela

AM00DA97-3008 Kolmiulotteinen ilmaisu 1.1.2026-31.7.2026
Kolmiulotteisen ilmaisun opintojaksolla opiskelija tutustuu muotoon ilmaisukeinona. Jaksolla opetallaan muodon havainnoinnin ja veistoksellisen ajattelun perusteita. Kolmiulotteisen muodon synnyttämisen ilmaisulähtöisiin tapoihin tutustutaan esimerkkien ja oman tekemisen keinoin. Veistoksellisen ajattelun peruskäsitteistöä opiskellaan jaksolla, ja opitaan sanallistamaan ammattimaisesti kolmiulotteista ilmaisua. Pääasiallisena työskentelymateriaalina on kierrätetty pahvi. Jaksolla suunnitellaan ja toteutetaan kolme variaatiota veistoksellisesta teoksesta erilaisia veistoksellisen ajattelun tapoja hyödyntäen. Tehdyistä teoksista kirjoitetaan reflektoiva kuvaus, jossa avataan teoksen ilmaisullisia lähtökohtia. Jakson opetus tapahtuu lähiopetuksena. Kolmiulotteisen ilmaisun käsitteistä ja työtavoista jaksolla opitaan: perusmuodot, morfinen ja amorfinen muoto, kevyt ja raskas muoto, monikulmioista rakentaminen, topografinen muotoilu, viiva, massa ja tila, jännitteet, yhtenäisyys, kovera muoto ja kupera muoto, tekstuuri, rakenteet, kontrapunkti, materiaalisuuden kantamat merkitykset
- Profesor: Ville-Veikko Huhtanen
- Profesor: Kimmo Kukkonen

AM00DA97-3007 Kolmiulotteinen ilmaisu 1.1.2026-31.7.2026
Kolmiulotteisen ilmaisun opintojaksolla opiskelija tutustuu muotoon ilmaisukeinona. Jaksolla opetallaan muodon havainnoinnin ja veistoksellisen ajattelun perusteita. Kolmiulotteisen muodon synnyttämisen ilmaisulähtöisiin tapoihin tutustutaan esimerkkien ja oman tekemisen keinoin. Veistoksellisen ajattelun peruskäsitteistöä opiskellaan jaksolla, ja opitaan sanallistamaan ammattimaisesti kolmiulotteista ilmaisua. Pääasiallisena työskentelymateriaalina on kierrätetty pahvi. Jaksolla suunnitellaan ja toteutetaan kolme variaatiota veistoksellisesta teoksesta erilaisia veistoksellisen ajattelun tapoja hyödyntäen. Tehdyistä teoksista kirjoitetaan reflektoiva kuvaus, jossa avataan teoksen ilmaisullisia lähtökohtia. Jakson opetus tapahtuu lähiopetuksena. Kolmiulotteisen ilmaisun käsitteistä ja työtavoista jaksolla opitaan: perusmuodot, morfinen ja amorfinen muoto, kevyt ja raskas muoto, monikulmioista rakentaminen, topografinen muotoilu, viiva, massa ja tila, jännitteet, yhtenäisyys, kovera muoto ja kupera muoto, tekstuuri, rakenteet, kontrapunkti, materiaalisuuden kantamat merkitykset
- Profesor: Ville-Veikko Huhtanen
- Profesor: Kimmo Kukkonen

AM00DA94-3009 Taidehistoria 1.1.2026-31.7.2026
Taiteen historian opintojakso antaa yleiskuvan taiteen, arkkitehtuurin ja muotoillun tuoteympäristön historiasta. Kronologisesti kurssi kattaa ajanjakson nykyajasta antiikkiin. Aineistot painottuvat länsimaiseen taiteeseen. Painopiste on vuosien 1900-2025 ilmiöiden kuvailussa ja analyysissä. Opintojakson keskeisiä sisältöja ovat taidekäsitteen muutokset, taiteen muoto- ja trendikonventiot eri aikoina ja esittävyyden kysymykset.
- Profesor: Heikki Saros

AM00DA88-3003 Taiteellisen työskentelyn studio II 5.1.2026-20.3.2026
Opinto antaa opiskelijalle valmiuksia taiteellisen työskentelyn prosesseihin sekä mahdollistaa keskittymisen taiteellisen ilmaisun kehittämiseen. Opinnossa harjoitellaan projektiluontoista työskentelyä palastelemalla työprosessin eri vaiheet sekä harjoittelemalla niissä vaadittavia taitoja. Työskentely aloitetaan harjoittelemalla työsuunnitelman toteuttamista ja sen presentoimista sekä kartoittamalla jokaisen opiskelijan menetelmälliset ja temaattiset lähtökohdat. Työsuunnitelman valmistuttua siirrytään sen toteuttamiseen, eli taiteelliseen työskentelyyn. Työskentelyä rytmitetään viikoittaisilla ohjaustapaamisilla sekä yhteisellä välikatselmuksella. Tärkeässä osassa oppimisprosessia on myös taiteellisen työskentelyn dokumentoiminen, työpäiväkirjan pitäminen sekä opinnon loppuvaiheessa toteutettava kurssiportfolio.Opintojakso päättyy yhteiseen loppukatselmukseen ja palautekeskusteluun. Opintoon kuuluu myös mahdolliset ohjeistetut näyttelyvierailut, erilaiset kirjoitusharjoitukset sekä nykytaiteen eri ilmiöihin tutustuminen. Oppilaitoksessa tapahtuvan opiskelun lisäksi opinnossa hyödynnetään Moodle-oppimisympäristöä.
- Profesor: Petteri Cederberg
- Profesor: Linda Roschier

AM00DA21-3004 Taiteellinen työskentely 5.1.2026-20.3.2026
Opinto antaa opiskelijalle valmiuksia taiteellisen työskentelyn prosesseihin sekä mahdollistaa keskittymisen taiteellisen ilmaisun kehittämiseen. Opinnossa harjoitellaan projektiluontoista työskentelyä palastelemalla työprosessin eri vaiheet sekä harjoittelemalla niissä vaadittavia taitoja. Työskentely aloitetaan harjoittelemalla työsuunnitelman toteuttamista ja sen presentoimista sekä kartoittamalla jokaisen opiskelijan menetelmälliset ja temaattiset lähtökohdat. Työsuunnitelman valmistuttua siirrytään sen toteuttamiseen, eli taiteelliseen työskentelyyn. Työskentelyä rytmitetään viikoittaisilla ohjaustapaamisilla sekä yhteisellä välikatselmuksella. Tärkeässä osassa oppimisprosessia on myös taiteellisen työskentelyn dokumentoiminen ja työpäiväkirjan pitäminen. Opinnon loppuvaiheessa harjoitellaan kuvataiteilijan portfolion tekemistä ja keskitytään sen vaatimien teknisten ja sisällöllisten vaatimusten harjaannuttamiseen. Opintojakso päättyy yhteiseen loppukatselmukseen ja palautekeskusteluun. Opintoon kuuluu myös mahdolliset ohjeistetut näyttelyvierailut, erilaiset kirjoitusharjoitukset sekä nykytaiteen eri ilmiöihin tutustuminen. Oppilaitoksessa tapahtuvan opiskelun lisäksi opinnossa hyödynnetään Moodle-oppimisympäristöä.
- Profesor: Janette Holmström
- Profesor: Jenni Sokura

AM00DA21-3003 Taiteellinen työskentely 5.1.2026-20.3.2026
Opinto antaa opiskelijalle valmiuksia taiteellisen työskentelyn prosesseihin sekä mahdollistaa keskittymisen taiteellisen ilmaisun kehittämiseen. Opinnossa harjoitellaan projektiluontoista työskentelyä palastelemalla työprosessin eri vaiheet sekä harjoittelemalla niissä vaadittavia taitoja. Työskentely aloitetaan harjoittelemalla työsuunnitelman toteuttamista ja sen presentoimista sekä kartoittamalla jokaisen opiskelijan menetelmälliset ja temaattiset lähtökohdat. Työsuunnitelman valmistuttua siirrytään sen toteuttamiseen, eli taiteelliseen työskentelyyn. Työskentelyä rytmitetään viikoittaisilla ohjaustapaamisilla sekä yhteisellä välikatselmuksella. Tärkeässä osassa oppimisprosessia on myös taiteellisen työskentelyn dokumentoiminen ja työpäiväkirjan pitäminen. Opinnon loppuvaiheessa harjoitellaan kuvataiteilijan portfolion tekemistä ja keskitytään sen vaatimien teknisten ja sisällöllisten vaatimusten harjaannuttamiseen. Opintojakso päättyy yhteiseen loppukatselmukseen ja palautekeskusteluun. Opintoon kuuluu myös mahdolliset ohjeistetut näyttelyvierailut, erilaiset kirjoitusharjoitukset sekä nykytaiteen eri ilmiöihin tutustuminen. Oppilaitoksessa tapahtuvan opiskelun lisäksi opinnossa hyödynnetään Moodle-oppimisympäristöä.
- Profesor: Janette Holmström
- Profesor: Outi Peippo
- Profesor: Jenni Sokura

AM00DB55-3001 Syventävä digitaalinen suunnittelu 1.1.2026-30.5.2026
Kuviosuunnittelun osiossa perehdytään painetun materiaalin suunnittelun ja toteuttamisen tavoiteltaviin ominaisuuksiin puettavan muotoilun näkökulmasta. Harjoitellaan erilaisia tekniikoita, sommittelutapoja, värittämistä ja raportintekoa. Käydään läpi teollisen suunnittelun ja tuotannon vaatimuksia ja korostetaan opiskelijan omintakeista ja persoonallista jälkeä. Suunnitellaan yksi painokuvio värityksineen valmiiksi ja painatetaan digitaalisesti. Toteutetaan kankaista näyttely kampukselle.
- Profesor: Susanna Björklund
- Profesor: Erja Hirvi
- Profesor: Heikki Nuutinen

AM00DB54-3001 Vastuullinen puettava muotoilu 1.1.2026-30.5.2026
Teoriaosuus on käytännönläheinen, teoriapainotteinen läpikäynti tekstiili- ja vaatetusalan vastuullisuuteen. Teoriaosuudessa käydään läpi, mitä vastuullisuus tarkoittaa tekstiili- ja vaateteollisuuden suuressa kuvassa sekä opetellaan vastuulliseen suunnitteluun tähtääviä menetelmiä ja strategioita teoriatasolla. Tavoitteena on ymmärtää vaatteen koko elinkaarta vastuullisesta suunnitteluprosessissa ja suunnittelijan roolia kiertotalouden mukaisessa suunnittelussa. Workshopeissa keskitytään tekstiilituotteen elinkaaren pidentämisen sekä resurssitehokkaan suunnittelun ja valmistamisen strategioihin. Tavoitteena on kokeilla ja luoda uusia, innovaativisia ratkaisuja, joilla voisi olla myös kaupallisia ulottuvuuksia.
- Profesor: Minna Cheung
- Profesor: Annariina Ruokamo

AM00CW70-3003 Valokuvahistoria 1.1.2026-31.7.2026
Käymme läpi valokuvauksen kansainvälistä ja suomalaista historiaa 1800-luvulta nykypäivään. Erityisesti valokuvataiteen historia, mutta muutkin valokuvauksen osa-alueet kuvajournalismista muotivalokuvaukseen ovat läsnä opetuksessa. Valokuvien käyttö ja ilmaisulliset keinot ovat yhteydessä välineen teknologisiin muutoksiin, mutta valokuvat kertovat vahvasti myös oman aikansa yhteiskunnallisista ilmiöistä. Kuvataiteen tyylikaudet, taiteen teorian ajankohtaiset keskustelut ja valokuvaus ovat nekin kytköksissä toisiinsa. Opintojakso pyrkii liittämään valokuvauksen historian tunnetut nimet ja kuvat näihin moniin yhteyksiin avaten näkymää myös valokuvan tulevaisuuteen digitaalisessa maailmassa. Opintojakso tarjoaa valokuvaajalle välttämättömän sivistyksellisen tietopohjan omasta välineestä, inspiraation lähteen ja lähtökohdat opinnäytetyön kirjallisen osan toteuttamiseen.
- Profesor: Pauliina Pasanen

AM00CW60-3003 Painetun taiteen ilmaisukeinot 5.1.2026-20.3.2026
Opintojaksolla syvennetään Painetusta taiteesta - peruskurssin avaamia näkökulmia ja mahdollisuuksia ilmaisukeinon perusteisiin. Opinnon alussa tutustutaan syvällisemmin painetun taiteen keskeisiin materiaaleihin erityisesti paperiin, sekä tutustutaan kirjansidontaan ja luovan julkaisun formaattiin. Lisäksi opinnossa perehdytään uusiin tekniikoihin sekä sovelletaan peruskurssilla opittua. Opinnon loppuvaihe mahdollistaa omaehtoisen projektin, jossa harjoiteltua sovelletaan sekä hyödynnetään omaan taiteelliseen työskentelyyn. Opinnossa tehdään erilaisia materiaalikokeiluja, lavennetaan tuntemusta eri menetelmistä, hahmotetaan oman työskentelyn suhdetta painetun taiteen viitekehykseen ja nykytaiteeseen. Opetus tapahtuu lähiopetuksena Lahden taidegraafikkojen pajalla Radiomäellä.Opetus sisältää harjoitustehtäviä, demoja, luentoja ja palautekeskusteluja..
- Profesor: Jussi Juurinen
- Profesor: Emma Peura

AM00CW60-3002 Painetun taiteen ilmaisukeinot 5.1.2026-20.3.2026
Opintojaksolla syvennetään Painetusta taiteesta - peruskurssin avaamia näkökulmia ja mahdollisuuksia ilmaisukeinon perusteisiin. Opinnon alussa tutustutaan syvällisemmin painetun taiteen keskeisiin materiaaleihin erityisesti paperiin, sekä tutustutaan kirjansidontaan ja luovan julkaisun formaattiin. Lisäksi opinnossa perehdytään uusiin tekniikoihin sekä sovelletaan peruskurssilla opittua. Opinnon loppuvaihe mahdollistaa omaehtoisen projektin, jossa harjoiteltua sovelletaan sekä hyödynnetään omaan taiteelliseen työskentelyyn. Opinnossa tehdään erilaisia materiaalikokeiluja, lavennetaan tuntemusta eri menetelmistä, hahmotetaan oman työskentelyn suhdetta painetun taiteen viitekehykseen ja nykytaiteeseen. Opetus tapahtuu lähiopetuksena Lappeenrannassa Skinnarilan kampuksella kuvataiteen tiloissa. Opetus sisältää harjoitustehtäviä, demoja, luentoja ja palautekeskusteluja.
- Profesor: Jussi Juurinen
- Profesor: Emma Peura

AM00CW29-3002 Audiovisuaalinen kerronta 1.1.2026-31.7.2026
Osa 1: Elokuvakerronnan perusteet (5op) - Opettajana Vantte Lindevall Opintojaksolla tutustutaan elokuvakerronnan perusteisiin sekä opetellaan suunnittelemaan, kuvaamaan, äänittämään ja editoimaan video- ja äänimateriaalia. Teorian ja käytännön harjoitusten avulla perehdytään erilaisiin liikkuvan kuvan lainalaisuuksiin, dramaturgiaan, kuvaus- ja äänityskalustoon sekä editointiohjelmaan. Lopputyönä tehdään lyhytelokuva tai video. Opiskelija osaa - suunnitella, kuvata, äänittää sekä editoida video- ja äänimateriaalia - dramaturgian perusteet sekä analysoida liikkuvaa kuvaa - käyttää erilaisia elokuvakerronnan menetelmiä ja työkaluja - editointiohjelman ja projektihallinan perusteet - koostaa taltioidusta materiaalista ehjän, jakeluvalmiin lyhytelokuvan tai videon eri julkaisukanavia varten Osa 2: Dokumenttielokuva (10op) - Opettajana Vantte Lindevall Opintojaksolla tutustutaan dokumenttielokuvan perinteeseen, tyylilajeihin, moodeihin sekä työprosessiin. Teorian ja käytännön harjoitusten avulla perehdytään dokumenttielokuvan kerrontatapoihin, moraaliin sekä syvemmin dramaturgiaan, kuvaus- ja äänityskalustoon sekä editointiohjelmaan. Lopputyönä tehdään dokumenttielokuva. Opiskelija osaa - suunnitella, käsikirjoittaa, kuvata, äänittää sekä editoida video- ja äänimateriaalia dokumenttielokuvaa varten - analysoida dokumenttielokuvan rakennetta ja dramaturgiaa - käyttää erilaisia elokuvakerronnan menetelmiä ja työkaluja perustellusti - koostaa ehjän dokumenttielokuvan
- Profesor: Vantte Lindevall

AM00CW28-3002 Valokuvailmaisu 1.1.2026-31.7.2026
Kuvaustyöpaja osio: Opiskelija kuvaa omasta kiinnostuksesta lähtevää projektia opettajan ohjauksessa, kehittää aiheeseen sopivaa kuvausmetodia ja omaa kuvallista ilmaisuaan. Ryhmäkeskustelut ovat oleellinen osa kuvaustyöpajan sisältöä. Opintojaksoon kuuluu perehtymistä näyttelykäytäntöihin. Teokset viimeistellään opettajan ohjauksessa ja niistä suunnitellaan ja pidetään julkinen ryhmänäyttely keväällä 2026. Kuva-analyysi osiossa luetaan visuaalista kulttuuria koskevia teoreettisia tekstejä, katsotaan kuvia ja opetellaan kirjoittamaan mm. valokuvakritiikki ja analyyttistä pohdintaa kuvista kirjallisiin lähteisiin viitaten. Opintojakso valmistaa opiskelijaa mm. opinnäytetyön kirjoittamiseen.
- Profesor: Pauliina Pasanen

AM00CW26-3003 Valaisu ja studiotyöskentely 1.1.2026-31.7.2026
Opintojaksolla opiskellaan valaisua ja toimimista oppilaitoksen valokuvastudiossa. Jaksolla opitaan käyttämään myös liikuteltavia valaisulaitteistoja. Kuvaustehtävien ja kuvista käytävien keskustelujen kautta opitaan valon ja valaisun käyttöä kuvailmaisussa.
- Profesor: Teemu Helo